JIITEE Työt Oy

Kallion rusnaus

Osaavaa otetta kallion rusnaustöihin

Kallion rusnaus

Rusnaus parantaa turvallisuutta kalliotiloissa ja kallioleikkauksien läheisyydessä

Rusnaus tarkoittaa irtonaisen kiviaineksen irrottamista kallioseinämistä. Sillä saadaan kallio turvalliseksi niin, että irtonaisen kiviaineksen putoaminen ei aiheuta turvallisuusriskejä.

Kallion rusnaamista tehdään esimerkiksi tunnelirakentamisen yhteydessä räjäytyksien jälkeen.  Räjäytyksen jälkeen tehdään koneellinen rusnaus, joka irrottaa irtonaisen kiviaineksen kallioseinämistä. Tämän jälkeen tunneli on turvallinen seuraavia työvaiheita varten. Joissakin kohteissa turvallisuus varmistetaan tekemällä viimeistelevä käsintehtävä rusnaus, jolla voidaan varmistua siitä, että kallioseinämään ei jää irtokiveä. 

Rusnausta tehdään myös valtateiden leikkauksissa. Huolellisesti tehty rusnaus varmistaa, että leikkauksesta ei irtoa liikennettä vaarantavaa kiviainesta. Lujittamattomia kalliotiloja ja -leikkauksia tarkkaillaan säännöllisesti, sillä kallio rappeutuu. Rappeutuneesta kalliosta saattaa ajan saatossa irrota kiviä, joten joskus se voi vaatia uudelleen rusnausta turvallisuuden lisäämiseksi. 

JIITEE hoitaa kallion rusnaustyöt laadukaasti

JIITEE:ltä hoituu sekä koneellinen- että käsintehtävä rusnaus. Rusnaus on turvallisuuden kannalta erittäin tärkeä toimenpide kalliorakentamissa. Siksi siihen kannattaa valita ammattitaitoinen ja kokenut tekijä. Meiltä löytyy rusnaukseen tarvittava kalusto, joten olemme valmiita tarttumaan hommaan lyhyelläkin varoitusajalla. 

Ota meihin yhteyttä

Jätä meille tarjouspyyntö ja yhteystietosi vapaamuotoisen viestin kera alla olevalla lomakkeella, niin olemme sinuun pikimmiten yhteydessä.